Valitsin suunnittelun lähtökohdaksi päivärytmin. Minua innosti ajatus tuotteesta, joka muuttuu valaistuksen mukaan. Verhokankaaseen tulee yksi ulottuvuus lisää, jos siihen painaa molemmille puolille eri kuviot, jotka limittyvät, kun valo paistaa kankaan läpi.

Kasviaihe tuntui luontevalta, koska kuvio muuttuu auringon valon mukaan. Kukilla on oma päivärytminsä, ja ne liikkuvat valaistuksen ja sään vaihtuessa. Carl von Linné sai aikanaan idean kukkakellosta (horologium plantarum), johon hän ryhmitteli kukat niiden aukeamisajan mukaan.

makitervakko.jpg
Mäkitervakko (Mikko Piirainen, Pirkko Piirainen, Pirjo Hämäläinen-Forslund ja Hannele Vainio: Ympäristön luonnonkasvit, WSOY 1997)

 

Esimerkiksi kevätesikko, mäkitervakko ja käenkukka sopivat hyvin kuva-aiheeksi, koska niiden kukat aukeavat ulos nupuista. Kankaan toiselle puolelle painetaan varret ja nuput, kukat painetaan toiselle puolelle. Kun ulkoa ei tule valoa, kukat ovat nupuilla, ja kun aurinko nousee, kukat aukeavat.

designmaking1_blogi_mari

Lastenhuoneen verhon painokuviona voisi olla esimerkiksi eläimiä, jotka avaavat silmänsä päivällä, tai maisema johon ilmestyy auringon noustessa ihmisiä ja eläimiä.

designmaking_01_mari

-Mari